maanantai 4. joulukuuta 2017

Osa Universumia



Ymmärrän, että olen ottanut liikaa paineita ja taakkaa kannettavakseni. Minusta ei tarvitse tulla suurempaa mitä olen. Olemme kaikki pieni osa suurta kokonaisuutta. Meillä kaikilla on paikkamme.

Eikä minua enää pelota lähteä, sitten kun sen aika on. Sillä tiedän, että pienen hetken minä olin täällä. Ja nyt näen, että minulla oli merkitystä.

Olen energiaa, joka on aina ollut olemassa. Tällä hetkellä saan asuttaa tätä hienoa väliaikaista kehoa, mutta olen myös osa universumia - yhtä. Minä olen sinä ja sinä olet minä. Ja voin kertoa, että vaikka en olisi tavannutkaan sinua, niin Rakastan sinua. Ja haluan sinulle pelkkää hyvää.

tiistai 7. marraskuuta 2017

Polut



Teemme omat polkumme
samassa metsässä


Kiitos, että olette ristenneet omalleni
Voimme auttaa toisiamme
Mutta lopulta tie on raivattava itse

lauantai 4. marraskuuta 2017

Yhtä




Yhtenä hetkenä sen ymmärrän. En ole poissa. Olen sade sinun kasvoilla. Ja sinäkin olet (yhä) minussa. Vaikka en näkisi sinua: tunnen sinut tuulessa.

keskiviikko 18. lokakuuta 2017

Hetkessä oleminen



Tuska kuuluu ihmisyyteen. Monesti käymme läpi uudelleen ja uudelleen tuskallisia muistoja tai pelkojamme tulevaisuudesta. Ne asiat eivät kuitenkaan ole olemassa tässä hetkessä. 

Olet voimakkaampi, kuin mitä uskot.

Anna itsesi surra ja itkeä. Se puhdistaa ja vapauttaa.

Anna ajatusten tulla ja mennä, älä anna niiden määritellä sitä kuka olet.

tiistai 17. lokakuuta 2017

Elämä ei ole niin vaikeaa, kuin kuvittelemme


Oletko ikinä tuntenut uupumusta? Sellaista, että toivoisit voivasi mennä talviunille vuodeksi, mutta velvollisuudet estävät. Tai loman jälkeen onkin vain väsyneempi olo.

Olen tuntenut olevani jumissa. Stressasin jatkuvasti kaikkia asioita, mitä elämässäni haluan tehdä. Stressi lamautti minut ja lykkäsin asioita. Lopulta niin moni asia odotti tekemistä, että tuntui niiden kaatuvan päälle. Ajattelin asioita liikaa ja tein helpoistakin asioista päässäni vaikeita. En osannut rentoutua, vaan syyllistin jatkuvasti itseäni siitä etten ole muka tehnyt tarpeeksi.

On tärkeää antaa itselleen lupa levätä. Lepo ei ole lepoa, jos takaraivossaan stressaa asioita, jotka odottavat tekemistä.

Yhtä tärkeää on oppia suoriutumaan arjen askareista, tekemättä niistä itselleen vaikeampia kuin ne ovat. Joskus itsensä täytyy pakottaa tekemään asioita oppiakseen rutiineja. Motivaatiota ei voi jäädä odottelemaan. On helpompaa tehdä asiat mahdollisimman pian pois alta, ennenkuin pienistä tehtävistä kasaantuu ylivoimainen vuori. On myös tärkeää osata pyytää apua ja poistua oman päänsä sisältä.

Meditointi ja omien negatiivisten ajatusmallien kohtaaminen ja kyseenalaistaminen ovat vähentäneet ahdistustani valtavasti. Olen huomannut itseasiassa nauttivani asioista, joitten tekemistä ennen lykkäsin ja stressasin. Olen myös luopunut paineista ja odotuksista itseäni kohtaan. Jos syyttelee itseään, eikä usko pystyvänsä johonkin, silloin ei ikinä ryhdy mihinkään. Täytyy ensin ymmärtää pystyvänsä mihin tahansa, kun vain aloittaa. Opettelu ei ole helppoa, mutta vain menemällä mukavuusalueen ulkopuolelle voi kehittyä. Itsensä täytyy aluksi pakottaa.

Asioiden aikaansaamista voi helpottaa, kun kirjoittaa ne ylös. Aluksi voi asettaa jokaiselle päivälle yhden tavoitteen. On tärkeää ettei vaadi itseltään liikaa ja laadi mahdottomia tehtävälistoja, jotka aiheuttavat vain pettymystä.

Aluksi päivän tehtävä voi olla vain, että nousee sängystä, tekee itselleen terveellistä ruokaa, käy ulkona kävelyllä, tai että tiskaa joka ilta astiat, ennenkuin niistä kasaantuu vuoria. Itsensä hoitamisesta saa jatkuvasti lisää energiaa ja lopulta pystyy tehdä enemmän. Ulkopuoliset tehtävät voi myös opetella näkemään uudessa valossa. Ne voivat tuntua ikäviltä ja ärsyttäviltä velvollisuuksilta, mutta niistä voi oppia jotain hyödyllistä. Asiat hoituvat yksi kerrallaan.

Aika on rajallista, joten asioitten tärkeysjärjestys on toisinaan arvioitava uudelleen. Yhden ihmisen ei tarvitse tehdä kaikkea. Mikä on oikeasti sinulle tärkeää?

Teet päivittäin päätöksiä, jotka muuttavat elämääsi. Sinun ei tarvitse tässä hetkessä rakentaa kaikkea mitä elämälläsi haluaisit saavuttaa. Keskity kerrallaan jokaiseen pieneen päätökseen.


perjantai 6. lokakuuta 2017

Sumua

Toisinaan sumuverho laskeutuu ympärilleni. Näen sen läpi valoa, mutta en pääse koskettamaan sitä. Tiedän kuitenkin että se odottaa minua.

Olen oppinut, ettei pimeyttä tarvitse pelästyä.






maanantai 25. syyskuuta 2017

Mitä jää jälkeesi


Elämän absurdius välillä hämmentää, mutta sille täytynee silloin vain naurahtaa ja hyväksyä se, ettei kaikkia asioita voi kontrolloida. Pelko ei auta. Asia mihin voi vaikuttaa, on oma suhtautuminen tapahtumiin. Silti kaikki mitä teet, vaikuttaa jollain tavalla johonkin. Kaiken keskellä on vain säilytettävä yhteys omaan totuuteensa ja luontoon. En halua hukata itseäni enää. Tahdon tuntea kultaisen valon sisälläni, enkä antaa sen turtua kaiken yhteiskuntamme paineiden ja pinnallisten mielihalujen kohinan alle. Tahdon elää omien arvojeni mukaisesti ja luopua kaikesta turhasta. Luopua turhista tavaroista, luopua epäeettisiltä firmoilta ostamisesta, luopua itse aiheutetuista morkkisaamuista. Elää elämää, josta voin olla ylpeä. Me olemme kaikki vastuussa maailmastamme. Tahdon viettää kalliin aikani tehden vain oikealta tuntuvia asioita ja niiden ihmisten kanssa, jotka ovat koti.



Kuvista kiitokset: Jaakko Duktig

sunnuntai 24. syyskuuta 2017

Kirjeitä Sinulle

Tuntuu hyvältä pitkästä aikaa kirjoittaa. Mitä sinulle kuuluu?

Pikkuhiljaa, hitaasti mutta varmasti asiat helpottuu, kun oppii ymmärtämään itseään ja laskemaan omia vaatimuksiaan. Kohtelemaan itseään ystävänä.

Olen luopunut viime aikoina monista asioista, ja se on tuntunut vapauttavalta. Olen ollut yhteydessä sisäiseen lapseeni ja miettinyt mistä mä oikeasti pidän ja mitä juttuja haluan elämässäni tehdä. Oon pitkään jo tuntenut muuttuvani, mutta tarrannut juuttuneisiin tapoihin. Kai se on normaalia, että se ottaa aikaa. Täytyy vain uskaltaa.

Vanheneminen ja aikuistuminen tuntuu hyvältä. Vaikka aion myös aina pitää yhteyden siihen sisäiseen lapseeni. Siihen, joka itkee kun rakas Pocahontas-kasetti juuttuu vhs-soittimeen ja hajoaa. Siihen, jolle tulee selittämättömän turvallinen olo muumitalosta ja taianomainen fiilis muistellessa ala-asteen diskoja ja josta mun herkkyys ja taiteellisuus kumpuaa. Alan rakastaa sitä puolta itsessäni.

Ja ne mun virheet ja pelot hyväksyn myös. Ne on inhimillisiä ja osa mua. Mutta voin kohdata ne ja jatkossa valita paremmin.